Poliisioppilaat nälkälakossa ja muita yhteentörmäyksiä

Kurinpito oli ennen poliisikoulutuksessa tiukkaa, mutta oppilaat onnistuivat myös kapinoimaan

Poliisi pitää massamme yllä järjestystä ja valvoo lakien noudattamista. Tämän takia poliiseilta odotetaan itseltäänkin ”poliisin arvolle sopivaa käytöstä”. Millaista esimerkkiä nyt vaikka humalassa riehuva tai veroja kiertävä poliisi näyttäisi kansalaisille?

Poliisikoulutuksessa pyrittiin aina 1980-luvulle asti paimentamaan poliisiksi opiskelevia kuriin ja herran nuhteeseen erilaisin ankarin kurinpidollisin järjestelyin, jotka muistuttivat varusmiespalveluksesta tuttuja käytäntöjä. Asuttiin sisäoppilaitoksessa, päiväjärjestys oli tiukka, paidan huolimattomasta napituksesta annettiin muistutus päiväkäskyssä ja omassa huoneessakaan ei saanut nauttia alkoholia. Oppilasvalvojat ja -päivystäjät valvoivat koulutuskomisarion johdolla yleistä järjestystä ja turvallisuutta oppilaiden keskuudessa.

Sisäoppilaitos mahdollisti oppilaiden käytöksen valvomisen myös vapaa-ajalla. Poliisiopistolaisia Otaniemen asuntolassa 1960-luvulla. Kuva Poliisimuseo.

Poliisioppilaat onnistuivat kuitenkin rikkomaan poliisikoulutuksen ankaria järjestyssääntöjä ja jopa kapinoimaan monin tavoin niin Valtion poliisikoulussa Suomenlinnassa, Poliisiopistossa Otaniemessä kuin Poliisiopistossa, Poliisin kurssikeskuksessa ja Poliisikoulussa Tampereella.

Pahamaineinen Suomenlinnan aliupseerikerho

Vuonna 1948 poliisioppilaat ajautuivat tappeluun paikallisten asukkaiden kanssa käytyään Suomenlinnan aliupseerikerholla. Aliupseerikerhoa pidettiin paheisiin houkuttelevana paikkana, joten sinne meno oli poliisioppilailta kielletty. Oppilaista yksi oli vanhempi konstaapeli, kaksi tarkastuskonstaapelia ja yksi nuorempi konstaapeli. Yksi oppilaista oli ampunut laukauksenkin koulun läheisyydessä. Kaikki tapaukseen osallistuneet oppilaat erotettiin.

1960- ja 1970-luvuilla murroksen tuulet puhalsivat myös poliisikoulutettavien keskuudessa. Vielä 1940-luvulla opettajakunta oli vaatinut oppilaskunnan sääntöehdotuksesta poistettavaksi oppilaskunnan oikeutta kritisoida kokouksissaan koulun toimintaa ja tehdä siitä esityksiä, sillä se ei olisi suotavaa koulussa vallitsevan kurin kannalta. Vuonna 1970 uudistetussa ohjesäännössä oppilaskunnan tehtävänä oli ylläpitää hyvää toverihenkeä ja -kuria. Tästä huolimatta oppilaskunnasta tuli yhä enemmän oppilaiden äänitorvi ja edunvalvoja. Esittipä oppilaskunta jopa vuonna 1975 ajan demokraattisen hengen mukaista oppilasneuvoston perustamista, mutta esitys hylättiin poliisiopiston johtokunnassa.

”Lihaa on ollut hyvin vähän ja sekin epämääräisen makuista” – ruokakysymys johti nälkälakkoon

Koulutettavien ja kouluttajien välit kiristyivät erityisesti 1970-luvun alun ns. ruokakysymyksessä. Oppilaiden keskuudessa oli jo pitkään esiintynyt tyytymättömyyttä ruoan laatuun, minkä johdosta oppilaskunta oli tehnyt vuosien ajan erilaisia selvityksiä ja aloitteita ilman tulosta. Vuonna 1972 oppilaskunnan kokouksessa puheenjohtaja totesi ruoan olevan ”kauttaaltaan sekä määrällisesti että laadullisesti alapuolella sen tason, jota siltä tällaisessa laitoksessa voidaan vaatia”. Ainoana ratkaisuna kokouksessa pidettiin emännän vaihtumista: ”asiaan ei ilmeisesti muuten ole mahdollista saada pysyvää korjausta”.

Ruoka oli oppilaiden mielestä maultaan huonoa ja sitä sai liian vähän. Oppilaskunnan maaliskuussa 1973 teettämässä mielipidetiedustelussa yli 50 % vastaajista katsoi ruoan olevan mautonta ja lähes 50 % keskinkertaista (N = 192). Yhdenkään vastaajan mielestä ruoka ei ollut maukasta. Erityisesti aamupalaa kritisoitiin: ravitsevuus oli heikko 66 % mielestä, tyydyttävä n. 16 % mielestä ja hyvä vain 1,5 % mielestä (N = 195). Kasvisruokapäivät taisivat olla tuohon aikaan yleisiä, sillä oppilaat toivoivat lautaselle erityisesti vähärasvaista, korkealuokkaista lihaa ja liharuokia. Toisaalta myös vihannesten lisäämistä ruokavalioon toivottiin. Oppilaskunnan puheenjohtaja Pauli Hintikka katsoi syksyllä 1973, että ”ei ole riittävän ravitsevaa ruokaa, jos annetaan puoli kauhallista jotain ruskeaa jauhelihakastiketta ja siihen sitten täytteeksi yksinomaan perunoita. Lihaa on ollut hyvin vähän ja sekin epämääräisen makuista.”

Raportin laatija, oppilas Erkki Kaunio esitti luettelon uudistetun aamupalan valikoimaksi: ”Puuroa, velliä, kananmunia, leikkeleitä (ei läpinäkyviä viipaleen puolikkaita), makeaa, hedelmiä, tuoremehuja, kahvia vaihtoehtoisesti teen kanssa – ja ystävällistä aamuhymyä kanttiinihenkilökunnalta (kirjoittajan mielipide).”

Lokakuussa 1973 oppilaat päättivät ottaa kovat aseet käyttöön: he ryhtyivät nälkälakkoon ja kieltäytyivät päivällisestä yhteistyössä merivartiokoulun oppilaiden kanssa. Oppilaskunta oli varautunut toistamaan ”syömättömyyden”, jos asiaan ei tulisi huomattavaa parannusta.

Toiminta tuotti vihdoin tulosta, sillä Poliisiopiston johtokunta päätti kutsua oppilaskunnan puheenjohtajan sekä ruokailusta vastaavan Työmaahuolto Oy:n kuultavaksi kokoukseensa. Kokouksessa johtokunta päätti, että oppilaskunnan ja ruokailun järjestäjän välille perustettaisiin ruokailutoimikunta, joka suunnittelisi ruokailun.

Oppilaasta opiskelijaksi: kouludemokratiaa ja itsenäisyyttä

1980-luvulla suhtautuminen poliisikoulutettaviin alkoi vähitellen muuttua. Uudessa poliisioppilaitosten ohjesäännöissä määrättiin, että oppilaskunnan tehtävänä oli nyt edustaa oppilaita ja kokelaita näitä koskevissa yhteisissä asioissa ja tehdä niistä esityksiä. Oppilaskuntaa voitiin nyt myös kuulla ratkaistaessa opetuksen järjestelyyn ja sisältöön liittyviä kysymyksiä.

Keskeinen muutos oli myös vuoden 1992 asetus poliisikoulutuksesta. Koulutettavat saivat ensimmäistä kertaa edustajan johtokuntaan, ja heistä alettiin käyttää nimitystä opiskelija oppilaan sijaan. Poliisiopiskelijoihin alettiin enenevässä määrin suhtautua aikuisina ihmisinä, joiden toivottiin itse ymmärtävän, millainen käytös oli sopivaa. Näin ei kuitenkaan valitettavasti aina ollut.

Vuonna 1991 Poliisikoulussa käsiteltiin tapausta, jossa kaksi poliisikoulun oppilaista oli ollut osallisena yhteenotossa vietnamilaisten pakolaisten kanssa. Oppilaita syytettiin pahoinpitelystä. Esitutkintapöytäkirjojen perusteella opettajakunta totesi oppilai­den käyttäytyneen vapaa-ajallaan sopi­mattomasti ja että ”poliisin arvo oli siitä kärsinyt”.

Aura Kostiainen

VTM, väitöskirjatutkija

Aura Kostiainen on oikeushistorian väitöskirjatutkija ja yksi poliisikoulutuksen 100-vuotishistorian juhlakirjan kirjoittajista. Teoksen ”Muodollisesti pätevä? Poliisikoulutus itsenäisessä Suomessa” voi ladata täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s