Stephen L. Carter, Clarence Thomas ja mustat lasit

Kirja-arvostelu lähes kaksikymmentä vuotta sitten ilmestyneestä romaanista ei ehkä vaikuta luontevimmalta aiheelta oikeushistorian blogiin. Siksipä tämä ei sellainen olekaan. Sitä vastoin yritän hahmotella Stephen L. Carterin esikoisromaanin Suljettujen ovien takana (2002, Otava, englanninkielinen alkuteos Emperor of Ocean Park) pohjalta yleisemmin teemoja, joita kutsun tässä konservatiiviseksi mustaksi juridiseksi nationalismiksi. Sivuan myös Carterin ja Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarin Clarence Thomasin oikeudellisen ajattelun yhteyksiä.   

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/87/Stephen_L._Carter_-_2015_National_Book_Festival_%282%29.jpg
Stephen L. Carter. Kuva: Wikimedia Commons.

Stephen L. Carter on yhdysvaltalainen kolmannen polven juristi ja oikeustieteen tutkija, joka on kokeillut kynsiään myös kaunokirjallisuuden kentällä. Varsinkin hänen ensimmäinen romaaninsa Suljettujen ovien takana oli menestys ja se käännettiin myös suomeksi.  Seuraavat romaanit New England White (2007) ja Palace Council (2008) eivät saavuttaneet vastaavaa menestystä ja suomalaisen lukijan on luettava ne alkukielisinä. Carterille tyypilliset teemat toistuvat kyllä niissäkin.

Pintatasolla Suljettujen ovien takana on varsin tyypillinen dekkarimuotoinen kirja, jossa Carterin omaa alma materia ja työpaikkaa Yalea kovin muistuttavassa yliopistossa fiktiivisessä Elm Harborin kaupungissa työskentelevä musta professori yrittää ratkaista edesmenneen tuomari-isänsä jättämää arvoitusta shakkivihjeiden perusteella. Tuskin pilaan kirjaa keneltäkään toteamalla, että loppuratkaisu on monimutkaisen juonenkehittelyn jälkeen mielestäni suorastaan antikliimaksi. Toisaalta se vain vahvistaa sitä ajatusta, että kirjan todellinen kiinnostavuus ei oikeastaan liity sen juonikuvioon vaan siihen henkiseen ja fyysiseen ympäristöön jossa henkilöt elävät.

Carterin kirjan henkilöt edustavat sosiaalista ja kulttuurista ryhmää, joka lienee suurimmalle osa suomalaisesta lukijakunnasta varsin tuntematon. Päähenkilö, hänen sukulaisensa ja monet muut kirjassa esiintyvät henkilöt kuuluvat vanhaan ja vauraaseen mustaan sivistysporvaristoon. Tapahtumapaikkoja ovat yliopistomaailma, Washingtonin poliittiset ja juridiset eliittipiirit, vanhan rahan suosima Martha’s Vineyard -lomasaari ja Aspenin laskettelukeskus Coloradossa. Päähenkilö ja hänen sukunsa ovat itsetietoisesti osa mustan vähemmistön vanhaa eliittiä, mutta toisaalta he joutuvat koko ajan navigoimaan etnisiin ja luokka-asemaan liittyvien ennakko-oletusten saaristossa tavalla, joka korkeakulttuuristen muotojen korostamisellaan vaikuttaa ulkopuoliselle lukijalle paikoin ylikompensoinnilta.

Carter selvästi tuntee kuvaamansa elinpiirin ja kirjoittaa siitä rakkaudella. Vaikka kirjailijan ja kirjan minäkertojan yhdistäminen on tietysti karkeaa yksinkertaistamista ja omistuksessaan isälleen Carter painottaa, että kirjan isä ei ole hänen isänsä, on kirjailijan oma sukutausta kuitenkin tässä suhteessa erittäin mielenkiintoinen. Kirjailijan isoäiti Eunice Carter oli yksi New Yorkin ensimmäisiä afrikkalaisamerikkalaisia juristeja. Hän oli jo sotien välisenä aikana kansainvälisesti aktiivinen panafrikkalaisissa hankkeissa ja toisen maailmansodan jälkeen YK:n toimielimissä. Kirjailijan isä oli menestyksekäs virkamies ja yliopistohallintomies. Hän päätti uransa washingtonilaisen yliopiston rehtorina.

Koulutus yleensä ja oikeustieteellinen koulutus erityisesti ovat kirjassa keskeinen kiinnostuksen kohde. Ajatus koulutuksesta sosiaalisen nousun väylänä ja sosiaalisena merkkinä erityisesti mustille tulee usein esille. Toisaalta yliopistojen valkoisiin liberaaleihin oikeustieteilijöihin ja heidän patenttivastauksiinsa eettisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin suhtaudutaan ivallisesti.

Yksi Carteria tässä ja myöhemmissä kaunokirjallisissa teoksissaan samoin kuin myös tiedemiehenä kiinnostaneista teemoista on uskonto ja sen asema yhteiskunnassa ja vähemmistöjen – erityisesti mustan vähemmistön – identiteetin ja yhteiskunnallisen aseman kulmakivenä. Carter on tutkinut asiaa kirjassaan ”The Culture of Disbelief. How American Law and Politics Trivialize Religious Devotion” (1993). Carter väittää kirjassaan, että Yhdysvaltain perustuslain kuuluisan ensimmäisen lisäyksen alkuperäinen tarkoitus on suojella uskontoa valtiolta eikä valtiota uskonnolta. Näkemyksiltään Carter liittyy siihen konservatiivisten juridisten originalistien joukkoon, jotka katsovat tuomioistuinkäytännössä omaksutun liian laventavan tulkinnan kirkon ja valtion erosta.

Uskonnonvapauden korostaminen johtaa Carterilla painotuksiin, joita ei suomalaisesta näkökulmasta ehkä mieltäisi konservatiivisiksi. Hän esimerkiksi puolustaa voimakkaasti Amerikan alkuperäiskansojen oikeutta käyttää psykedeelistä meskaliinikaktusta osana uskonnollisia seremonioitaan. Vaikka Carter puolustaa ainoastaan Amerikan alkuperäiskansojen perinteistä uskonnon harjoitusta, myöntää hän asiassa olevan mahdollisuuden kaltevan pinnan -argumentteihin. Tämä teema on ajankohtaisempi nyt kuin Carterin tutkimuksen julkaisemisaikana. Ajatus yhteydestä psykedeelisten aineiden tuottamien hallusinaatioiden ja numinoosin uskonnollisen kokemuksen välillä on vanha (esim. Aldous Huxley, Timothy Leary), mutta viime vuosina kiinnostus aiheeseen on taas herännyt.  Esimerkiksi Richard Strassmanin dimetyylitryptamiinitutkimuksissa on osoitettu, että psykedeelinen kokemus on luonteeltaan uskonnollista kokemusta muistuttava ja se on kokijalleen usein uskonnollisesti relevantti. Jos hallusinogeeninen ja ”aito” uskonnollinen kokemus ovat psykologisesti ja toiminnallisesti identtisiä, eikö kaikkea psykedeelien käyttöä voisi perustella uskonnonvapaudella silloinkin kun se ei liity johonkin organisoituneeseen uskonnolliseen yhdyskuntaan? Keskustelu hallusinogeenisten aineiden juridisesta asemasta on Yhdysvalloissa hyvin ajankohtainen Denverin ja Oaklandin kaupunkien dekriminalisoitua psilosybiinisienten käytön tänä vuonna.  

Yksi Carterille keskeinen uskonnollista etiikkaa sivuava teema on raskaudenkeskeytys. Hänen ja useiden hänen romaanihenkilöidensä suhtautuminen siihen on hyvin kriittinen. Esimerkiksi yksi kirjan henkilöistä on abortin vastainen lesbojuristi (Romaanissa hänen autossaan on puskuritarra ”Another Lesbian for Life”). Vastaavia hahmoja esiintyy Carterilla myöhemmissäkin teoksissa: New England White -romaanissa on konservatiivinen musta homoteologi. Tätä Carterin kerronnallista temppua, jossa erilaisia vähemmistöasemia yhdistäviä henkilöhahmoja esiintyy konservatiivisten näkemysten puolustajina, voisi kutsua vaikka käänteiseksi intersektionalismiksi tai konservatiiviseksi intersektionalismiksi.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/58/Clarence_Thomas_official_SCOTUS_portrait.jpg
Clarence Thomas. Kuva: Wikimedia Commons

Abortti on myös hyvä aasinsilta tämän blogikirjoituksen toiseen päähenkilöön. Clarence Thomas on korkeimman oikeuden historian toinen musta tuomari. Hänen yhteytensä Carterin romaanin tuomari-isään on monin kohdin ilmeinen. Kirjassa mainitaan, että Carterin fiktiivisen tuomarin odotettiin täyttävän ensimmäisen korkeimman oikeuden mustan tuomarin Thurgood Marshallin tuolin. Kirjan tuomari-isälle tämä ei onnistunut nimitysprosessin aikana paljastuneen skandaalin vuoksi.

Clarence Thomas puolestaan nimitettiin korkeimpaan oikeuteen, vaikka hänen nimitysprosessinsa aikana esitettiin väitteitä sukupuolisesta ahdistelusta. Carterin tieteellinen tuotanto liittyy tähänkin teemaan. Hän on kirjoittanut tuomarinimityksistä kirjan ”The Confirmation Mess. Cleaning Up The Federal Appointments Process” (1994).  Kirjassaan hän väittää, että edes korkeimman oikeuden ensimmäistä mustaa tuomaria Thurgood Marshallia ei olisi myöhemmän ajan politisoituneessa ja teleologisessa henkisessä ilmapiirissä olisi koskaan nimitetty häneen kohdistettujen väitteiden vuoksi. Hän myös katsoo, että reaktiot korkeimman oikeuden tuomariehdokkaisiin ovat päämäärähakuisia ja poliittisia eikä niissä kiinnitetä huomiota periaatteellisiin kysymyksiin tai oikeudelliseen argumentaatioon. Carterille tällaiset kysymykset ovat keskeisiä, koska korkeimman oikeuden tulee olla epädemokraattisin valtio-orgaani. Muuten se ei pysty täyttämään tehtäväänsä ja asettumaan tarvittaessa kansalaisten enemmistön näkemyksiä vastaan. Esimerkit siitä, kuinka korkein oikeus on ennakkopäätöksillään linjannut yhteiskuntasuhteita enemmistön tahdon vastaisesti, liittyvät Carterille tyypillisesti usein rotusuhteisiin.  

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden jäsenenä Clarence Thomas on tunnettu yhtenä tuomioistuimen konservatiivisen siiven lajipuhtaimpana edustajana. Kuitenkin syyyskuussa ilmestyvässä kirjassaan ”The Enigma of Clarence Thomas” amerikkalainen politolologi ja journalisti Corey Robin hahmottelee Thomasin oikeudellista ajattelua eräänlaisena mustana nationalismina. Hän on kirjoittanut teemasta kaksi blogikirjoitusta Crooked Timber -blogiin (28.5. ja 21.6.2019), joissa hän hahmottelee kirjansa teemojen mukaisesti Thomasin oikeudellista ajattelua. Samoin kuin Carter Clarence Thomas on esimerkiksi syntyvyydensäännöstelyn yhteydessä usein kiinnittänyt huomiota abortin ja eugeniikan historiallisiin yhteyksiin. Thomasin mukaan jotkut mustat ryhmät pitivät perhesuunnittelua mustiin kohdistuvana kansanmurhana. Thomasin argumentaatiolle tyypillistä muissakin asioissa on kiinnittää erityistä huomiota siihen, kuinka käsiteltävä tapaus vaikuttaa mustaan väestönosaan. Jälkimmäisessä kirjoituksessaan Robin keskittyy Thomasin eriävään mielipiteeseen tapauksessa Flowers v. Mississippi. Tuossa tapauksessa Korkein oikeus kumosi murhasta tuomitun mustan miehen kuolemantuomion. Tuomioistuimen yhdeksästä jäsenestä ainoastaan Clarence Thomas ja Neil Gorsuch jättivät eriävän mielipiteen. Useimmat jopa konservatiiveiksi tunnetuista tuomareista äänestivät tuomion kumoamisen puolesta. Onko Thomas siis oikeammalla kuin tuomioistuimen muu oikea siipi? Robin kehottaa tutustumaan Thomasin tyypillisesti pitkään ja perusteelliseen kirjalliseen mielipiteeseen (32 sivua) tarkoin ennen johtopäätöksien vetämistä. Thomasilla on tapana piilottaa kirjoituksissaan varsinainen mielipiteensä syvälle tekstiin. Robinin mukaan Thomasin varsinainen ja radikaali kanta tulee esille viimeisellä kymmenellä sivulla. Thomasin mukaan mustalla syytetyllä tulee olla oikeus hylätä valkoiset valamiehet. Tämän vuoksi Thomas on aiemmin myös kannattanut valkoisten syytettyjen oikeutta hylätä mustat valamiehet. Tällainen oikeus hylätä ennalta valamiehiä rotuperusteella tulee olla, vaikka ei olisi mitään todisteita siitä, että valamiehistön koostumuksella olisi vaikutusta lopputulokseen yksittäisessä oikeustapauksessa. 

Käyttämäni luonnehdinnan mukaan sekä Thomasia että Carteria voi siis pitää konservatiivisina mustina nationalisteina. Heidän näkemyksensä ovat usein tyypillisen konservatiivisen peruslinjan kaltaisia, mutta näkemysten taustalla oleva argumentaatio keskittyy paljon siihen, miten konservatiiviset linjaukset heidän mielestään lopulta tukevat mustien ja muiden vähemmistöjen asemaa. Samalla he tulevat toisinaan kannattaneeksi oikeuspolitiikkaa, joka on itse asiassa hämmästyttävän radikaalia.

Tämä teksti on kirjoitettu kesäkuussa ennen Corey Robinin kirjan ilmestymistä.

Ilja Kokkonen

OTM, FM

Ilja Kokkonen on oikeushistorian väitöskirjatutkija. Hän valmistelee väitöskirjaa islamilaisesta pankkitoiminnasta ja islamilaisen ja länsimaisen oikeuskulttuurin kohtaamisesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s