Turun raatihuoneen vankilassa 1600-luvulla

Turku kilpaili koko 1600-luvun Ruotsin valtakunnan toiseksi suurimman kaupungin asemasta Göteborgin rinnalla. Kaupungin väestön määrä kasvoi vuosisadan alun noin 3 500 asukkaasta sen lopun noin 7 000 asukkaaseen, ja esimerkiksi vuonna 1638 Turussa asui noin 40 prosenttia koko Suomen alueen kaupunkiväestöstä. Turussa oli siksi runsaasti tarvetta vankien säilyttämiseen sopiville tiloille. Niitä oli mm. kaupungin torin, nykyisen Suurtorin, päässä seisovan raatihuoneen kamareissa ja varaskellarissa. Koska raatihuoneen piha oli aidattu ja suljettu portilla, voitiin vankeja säilyttää myös pihan rakennuksissa ja osa heistä sai siten myös ulkoilumahdollisuuden. Raatihuoneen vankilaan päätyivät niin velkavankeuteen asetetut markkinoille tulleet talonpojat kuin tappelijat ja huijaritkin.

Turun uusi raatihuone rakennettiin 1730-luvulla vanhan paikalle. Rakennuksen alla ovat edelleen vankilanakin toimineet kellarit. Kuva: Turun raatihuone 1735-1827 pöytämitali. Alkuperäinen laatta on kiinnitettynä raatihuoneen seinään. Turun museokeskus.

Raadin vangit

Vankeus ei ollut ennen 1800-lukua pääasiallinen rangaistuskeino, vaan niitä olivat eriasteiset ruumiinrangaistukset ja sakot. Silti vankeuttakin käytettiin. Valtakunnan harvat poliittiset ja uskonnolliset vangit saivat istua kauan, mutta velkavankeus, tutkintavankeus ja varsinaiset vankeusrangaistukset olivat lyhyempiä. Turun raatihuoneella oli tungosta, sillä tutkintavankeuteen päätyi suuri joukko kaupunkilaisia aina velasta toisen vahingoittamiseen. Mikäli vankeusaika venyi, lähetettiin vanki yleensä Turun linnaan, jossa oli kruunun vankeja läänin alueelta ja paremmat vartiointimahdollisuudet. Raatihuoneen vahtimestarin velvollisuutena oli vartioida kaupunginpalvelijoiden kanssa vankeja, lämmittää huoneet ja toimittaa vangeille ruokaa. Myös vahtimestarin vaimo osallistui eri tehtäviin raatihuoneella.

Kun yksityishenkilö halusi toisen vangittavaksi esimerkiksi velan takia siihen saakka, että saatava tulisi maksetuksi, oli vankeutta vaatineella velvollisuus elättää vankinsa. Rykmentinkirjuri Johan Steenin piika Karin Thomasdotter valitti tammikuussa 1672 olleensa vangittuna epäillystä varkaudesta jo yli kahdeksan päivää. Hänellä oli vankilassaan tuskin mitään syötävää ja elantoa ja hän vetosi syyttömyyteensä. Valitus kannatti, sillä hän sai vastata vapaalta jalalta raastuvassa.

Turun raatihuoneen vankilaan päädyttiin mitä moninaisimmista syistä. Nahkuri Jöran Arckenholt otettiin säilöön raatihuoneelle heinäkuussa 1663, jotta hän harkitsisi vielä avioliittoa makaamansa piika Maria Natterin kanssa. Jakob Sillin hulluksi tullut vaimo Kirstin Simonsdotter siirrettiin marraskuussa 1666 raatihuoneen vankilaan. Hänen miehensä tuli eräänä iltana raatihuoneelta, jonne hän vei vaimolleen kynttilöitä ja ruokaa. Vastaantulija surkutteli hänen vaimonsa tilaa ja sitä, että mies oli humalassa ryypättyään vaimonsa kanssa.

Raatihuoneelle vangittujen olot riippuivat rikoksen raskaudesta sekä vangin käytöksestä ja suhteista vartijoihinsa. Kun miehensä kauppias Mårten Hoenin myrkyllä murhannut Margareta Kitt joutui raskaana ollessaan raatihuoneen vankilaan, pyysi hänen äitinsä Magdalena, että hän saisi oleskella raskautensa ajan lievemmässä vankeudessa yksinäisyydessä. Oikeus ei suostunut tähän ja Margareta joutui kantamaan toisessa jalassa rautaa. Päivisin hän sai oleskella kaupunginpalvelijan tuvan viereisessä kamarissa ja yöt lämmitetyssä tuvassa. Koska hän liikuskeli liian vapaasti raatihuoneella, laitettiin hänen toinen kätensäkin rautoihin.

Myös Margaretan rikostoveri porvari Mårten Åhrapää oli vangittuna raatihuoneella. Hänen isänsä vanha porvari Filip Åhrapää pyysi, että hänen poikansa päästettäisiin toiseen vankilaan helpompiin oloihin. Oikeus ei voinut suostua siihen, sillä Mårten oli jo yrittänyt karata kaksi kertaa. Hänelle ei suotu myöskään tulta hänen vankilaansa, sillä oikeus pelkäsi, että hän polttaisi itsensä tai koko raastuvan.

Vankikarkurit

Vartiointi vankilassa oli lepsumpaa, kuin voisi kuvitella. Vangit pyrkivät karkaamaan vähän väliä, kuten pyöveli Jöran Henriksson syyskuussa 1663. Tuomion julistamisen jälkeen hän kieltäytyi ehdottomasti menemästä vankilaan ja valitti käärmeiden ja matojen syövän hänet siellä. Hän pyysi sen sijaan vahtimestari Hemming Mårtenssonia laittamaan hänelle jalkaraudat ja antamaan hänen oleskella vahtimestarin tuvassa, minkä Hemming sitten tekikin. Kun vahtimestari meni ulos, otti Jöran muurihakun ja avasi jalkarautansa sillä. Hän huusi, että tappaisi mieluummin jonkun puukolla kuin menisi hänelle langetetun tuomion täytäntöönpanoon.

Varkaudesta pidätetty laivamies Matts Larsson pantiin raatihuoneen vankilaan maaliskuussa 1641. Hän murtautui seuraavana yönä ulos ja pakeni. Kun hänet saatiin jonkin ajan kuluttua kiinni, laitettiin hänet jalkaraudoissa varaskellariin. Hänen onnistui kuitenkin avata raudat ja paeta jälleen. Kun hänet saatiin sitten uudelleen kiinni toukokuussa, kertoi hän vaimonsa tuoneen hänelle tiirikan, jolla hän irrotti raudat muurista. Hän onnistui avaamaan niiden lukon tikulla, mutta ei kyennyt näyttämään temppuaan oikeudelle. Lopulta hän tunnusti kaupunginpalvelijan vaimon antaneen hänelle rautojen avaimen.

Kun karkaamiset toistuivat, sai vahtimestari lähteä toimestaan. Viimeinen niitti oli, kun Mårten Arp, joka istui raatihuoneella raudoissa laittomasta tupakkakaupasta, pyysi päästä raudoista mennäkseen saunaan. Hän pyysi vahtimestaria mukaan. Saunalle päästyään Mårten lähetti hakemaan tuopillisen viiniä ja meni ulos. Siellä hänellä oli hevonen ja varustettu reki valmiina ja hän pakeni, mutta vahtimestari ei tiennyt minne päin. Oikeus päätti, että vahtimestarin tuli istua Arpin sijaan vangittuna niin kauan, että tämä löytyisi. Mårten palasi myöhemmin selvittämään sotkunsa, mutta raati päätti erottaa vahtimestari Hemming Mårtenssonin. Häntä armahdettiin pitkän palveluksen vuoksi ja hänet otettiin marraskuun 15. päivä 1671 torivoudiksi.

Vangit liikkuivat siis raatihuoneessa sisällä ja sen pihalla melko vapaasti. Heinäkuussa 1650 raastuvanoikeus käsitteli kaupunginpalvelijan pojan Abraham Henrikssonin varkausasiaa. Hän nimittäin otti raastuvan esituvassa olleesta arkusta tavaroita. Naikkonen Valborg Eriksdotter ja Abrahamin sisar Anna Henriksdotter kuulivat varaskellarissa olleiden vankien tavoin esituvassa olleen arkun murtamisen.

Abrahamilta kysyttiin, miksi hän päästi raatihuoneella vankina olleen suutarin pojan Påval Eskilssonin sieltä ulos. Abraham kertoi Påvalin luvanneen ottaa hänet mukaan Ruotsiin, jossa hän saisi enemmän ruokaa ja paremmat päivät. Abraham otti pääsiäisen pyhinä raastuvan kamarista viilan, ja he kiipesivät raatihuoneen kellon juureen ja viilasivat siellä jalkarautansa auki. Abraham tiirikoitua auki raatihuoneen portin he kiipesivät piileksimään Luostarinmäelle.

Levottomat vankihuoneet

Vankeja ei eroteltu sukupuolen mukaan ja he saivat selliinsä viinaakin. Ylioppilas Henrik Tarvoniuksen murhasta myöhemmin mestattu Turun kaupunginviskaali Robert Såger ja tämän vaimo Elisabet Dorothea Albertz sekä osallisuudesta samaan murhaan epäilty Naantalin entinen tulliesimies Erik Portman, jota epäiltiin myös insestistä kälynsä Elisabet Gudmundsdotter Rothovian kanssa, jakoivat vankihuoneen raatihuoneella vuonna 1695. Eräänä yönä vaimo Albertz huomasi Portmanin puolen heidän vankihuoneestaan olevan aivan pimeänä. Portman oli laittanut ikkunan eteen tyynyn ja vaatteita ennen kauhistuttavaa tekoaan kälynsä Elisabet Rothovian kanssa. Vaimo Albertz herätti miehensäkin kuulemaan sitä.

Seuraavana yönä oli puolestaan valveilla Robert Såger, joka herätti vaimonsa. Teon he kuulivat siitä, että Portmanin jalkaraudat kalisivat ja penkki nitisi teon tahdissa. Vaimo Albertz sanoi, että hän nousisi katsomaan tarkemmin, mutta hänen miehensä pyysi häntä vaikenemaan. Portman meni teon tehtyään pihalle ja tuli pian takaisin ottaen paloviinapullon käteensä. Portman kysyi, oliko Såger hereillä ja ottaisiko hän ryypyn. Såger sanoi, että oliko tämä nyt aika ryypätä. Portman pyysi kuulustelun lopuksi, että hän ja Rothovia pääsisivät pois vankeudesta, sillä heillä ei ollut enää mitään millä elättää itsensä vankilassa.

Lähteet:

Turun kaupunginarkiston raastuvanoikeuden pöytäkirjat ja Kansallisarkiston (Digitaaliarkisto) raastuvan- ja kämnerinoikeuden pöytäkirjat 1600-luvulta.

Ranta, Raimo 1975: Turun kaupungin historia 1600−1721. Niteet I−II. Turku.

Veli Pekka Toropainen

Kirjoittaja on Turun yliopiston tutkijatohtori ja tutkii mm. Turun oikeudenkäyttöä, rikollisuutta, rikollisia ja pyöveleitä 1600-luvulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s