Nürnbergin oikeudenkäynnin vaikutukset kansainväliseen oikeuteen

Koronapandemian vuoksi Turun yliopistossa jouduttiin keväällä 2020 muuttamaan äkisti totuttuja suoritustapoja. Opiskelijoille tarjottiin mahdollisuutta saada lisäpisteitä tenttiin oikeushistoriallisella blogikirjoituksella. Tämä innosti ilahduttavan monia opiskelijoita, ja julkaisemme tässä blogissa opiskelijoiden luvalla tekstien parhaimmistoa. Kukin kirjoittaja vastaa itse tekstinsä oikeellisuudesta, kuten tässä blogissa on tapana.

Nürnbergin oikeudenkäynnit olivat seurausta toisesta maailmansodasta, jossa vuosina 1939-1945 natsit murhasivat noin 6 miljoonaa juutalaista. Nürnbergin oikeudenkäyntien tarkoituksena oli saada natsit vastuuseen tekemistään sotarikoksista. Oikeudenkäynnit olivat yksi merkittävimmistä kehitysaskeleista kansaisvälisessä rikos- ja humanitaarisessa oikeudessa. Nürnbergin oikeudenkäyntejä järjestettiin useita, joissa syytettynä oli muun muassa lääkäreitä, sotilaita, tuomareita sekä asianajajia. Keskityn kirjoituksessani ensimmäiseen ja tunnetuimpaan Saksan korkeinta johtoa koskevaan oikeudenkäyntiin. Tuomari Sir Norman Birkettin mukaan oikeudenkäyntiä voidaan kutsua ”historian suurimmaksi”.

Ennen Nürnbergin oikeudenkäyntien aloittamista ilmeni monia oikeudellisia ja menettelyllisiä vaikeuksia, joihin tuli löytää ratkaisuja. Merkittävimpänä ongelmana pidettiin sitä, ettei löytynyt ennakkotapausta kansainväliselle oikeudenkäynnille sotarikollisia vastaan.^1,3 Nürnbergin oikeudenkäynnit olivat siis ensimmäiset laatuaan. Kansainvälisen sotarikostuomioistuimen (International Military Tribunal) valtuudet oikeudenkäyntien järjestämiseen muodostuivat 8.8.1945 tehdystä Lontoon sopimuksesta. Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Neuvostoliiton ja Ranskan edustajat allekirjoittivat sopimuksen, joka oli peruskirja sotarikosoikeudenkäyntien järjestämiseksi, kun rikokset eivät sijoittuneet tietylle maantieteelliselle alueelle.

Liittolaisten valmistelemaa sopimusta kritisoitiin. Syytetyt pitivät epäreiluna sitä, että heitä voidaan syyttää lakien rikkomisesta, vaikka sellaisia lakeja ei ollut säädetty rikoksientekoaikaan vuonna 1939. He vetosivat siis siihen, että ei ole olemassa rikosta ilman lakia (nulla poena sine lege). Oikeudenkäynnistä tekee ainutlaatuisen se, että oikeudenkäynnissä sovellettiin lakia, joka muuttaa taannehtivasti tehdyn toimen oikeudellisia seurauksia ja suhteita, jotka olivat olemassa ennen lain antamista (ex post facto).² Ex post facto -termillä tarkoitetaan siis sitä, että aikaisemmin tehty teko tuomitaan teon jälkeen annetun säännöksen mukaan. Edellä mainitusta muodostuu myös poikkeus Suomen perustuslakiin (731/1999), jonka 8 §:n mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi.

Oikeudenkäynti oli lisäksi ensimmäinen, johon osallistui tuomareita eri maista. Tarkemmin sanottuna neljästä eri valtiosta. Sen sijaan, että oikeudenkäynnissä olisi käytetty vain yhtä tuomaria ja valamiehistöä, natsien korkean tason johtajien oikeudenkäynnistä ja tuomitsemisesta huolehti neljän tuomarin paneeli.¹ Iso-Britannian tuomari Geoffrey Lawrencen mukaan oikeudenkäynnin perustavanlaatuinen tarkoitus ei ollut rangaista niitä, jotka olivat syyllistyneet rikokseen, vaan perustaa kansainväliselle oikeudelle etusija suhteessa kansalliseen oikeuteen.

*Iso-Britannian tuomari Geoffrey Lawrence toimi oikeudenkäynnissä puheenjohtajana.* Kuva: Wikimedia Commons.

Vastaajia vastaan esitetty syytöskirjelmä sisälsi neljä syytöskohtaa. Kolmessa ensimmäisessä syytöskohdassa lueteltiin rikolliset teot:

Rikokset rauhaa vastaan (crimes against peace) – joka sisältää suunnittelun ja kansainvälisten sopimusten rikkomisen.
Rikokset ihmisyyttä vastaan (crimes against humanity) – joka sisältää muun muassa karkotuksen ja kansanmurhan.
Sotarikokset (war crimes) – sisältää muun muassa sotalakien rikkomukset.
Suunnitelma tai salaliitto edellä mainittujen rikosten toteuttamiseksi (a common plan or conspiracy to commit).^1,4,7,8

Oikeudenkäynti-istuntoja pidettiin yhteensä 216. Alkuperäisestä 24 vastaajasta kaikkien paitsi kolmen todettiin syyllistyneen sotarikoksiin.² Päätöksiä tehdessään oikeus hylkäsi vastaajien puolustuksena käyttämiä väitteitä. Oikeus hylkäsi väitteen, jonka mukaan ainoastaan valtion voitaisiin todeta syyllistyneen sotarikoksiin.^2,3 Oikeus katsoi, että kansainvälisen oikeuden säännöksiä voidaan panna täytäntöön rankaisemalla rikoksia tekeviä henkilöitä, eli ensimmäistä kertaa yksilöitä voitiin tuomita kansainvälisen oikeuden nojalla. Tuomioistuin myös hylkäsi edellä mainitun laillisuusperiaatteen mukaisen näkemyksen, sillä vastaavia tekoja oli pidetty rikollisina jo ennen toista maailmansotaa.²

Raphael Lemkin, Photograph 6.jpg — Juutalainen asianajaja Raphael Lemkin, joka menetti perheensä holokaustin aikaan. Häntä pidetään ”genocide” eli kansanmurha-termin luojana.¹ Nürnbergin oikeudenkäynnissä käytettiin ensimmäistä kertaa sanaa kansanmurha. Sanaa käytettiin oikeudenkäynneissä kuvailevana sanana, ei muodollisena juridisena terminä. Genocide -termi muodostui antiikin kreikan sanasta ’genos’ = rotu sekä latinan sanasta ´cide´ = tappaminen.^1,9 Kuva: Wikimedia Commons.

Mitä Nürnbergin oikeudenkäyntien jälkeen on tapahtunut? Miten oikeudenkäynti on vaikuttanut kansainvälisenä prejudikaattina? Nürnbergin oikeudenkäynneissä nostettiin ensimmäistä kertaa syytteitä nimikkeellä ”rikos ihmisyyttä vastaan”. Oikeudenkäynneissä vahvistettiin, että ihmiskuntaa suojaa kansainvälinen oikeus, ja että valtion päämiehiä voidaan pitää rikosoikeudellisesti vastuussa. Heitä voidaan rangaista heidän aggressiivisuudestaan sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Nürnbergin kansainvälinen sotarikostuomioistuin toimi mallina nykyiselle Haagissa sijaitsevalle kansainväliselle rikostuomioistuimelle. Joulukuun 11. päivänä vuonna 1946 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokous hyväksyi yksimielisesti päätöslauselman, jossa vahvistetaan Nürnbergin tuomioistuimen peruskirja ja tuomioistuimen päätöksessä tunnustetut kansainvälisen oikeuden periaatteet. YK:n kansainvälisen oikeuden toimikunta (International Law Comission) esitti seitsemän periaatetta, joita tulee noudattaa laatiessa ohjeistusta siitä, mitä on pidettävä rikoksina rauhaa ja ihmiskunnan turvallisuutta vastaan. Tämä tarkoitti sitä, että Nürnbergin oikeudenkäynnissä syntyneet periaatteet eivät ainoastaan sovellu vain natsien tekemiin rikoksiin, vaan ne ovat universaalisesti päteviä.^7,8 Oikeudenkäynnit johtivat näin ollen erilaisten YK:n sopimusten syntyyn, ja näin oikeudenkäyntejä voidaan pitää askeleena kohti kansainvälisen oikeuden perustamista. Tällaisia ovat YK:n sopimus kansanmurhan estämiseksi ja siitä rankaisemiseksi (1948), YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (1948) sekä Genèven sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana (1949).^1,5 Lisäksi oikeudenkäynnissä vahvistettiin Nürnbergin säännöstö, joka sisältää 10 normia, joita lääkärien on noudatettava suorittaessaan ihmisiin kohdistuvia kokeita.¹¹

Nürnbergin oikeudenkäynnit toimivat ennakkotapauksena myöhemmille sotarikosoikeudenkäynneille. Oikeudenkäynnit muodostivat hyödyllisen prejudikaatin japanilaisten sotarikollisten oikeudenkäynneille Tokiossa vuosina 1946 – 1948 sekä natsijohtaja Adolf Eichmannin oikeudenkäynnissä vuonna 1961. Nürnbergin oikeudenkäyntien ja Tokion oikeudenkäyntien jälkeen kului kymmeniä vuosia ennen kuin Kansainvälinen sotarikostuomioistuin otettiin uudelleen käyttöön vuonna 1993, vaikkakin sille olisikin mahdollisesti ollut tarvetta aikaisemmin. Sihteeristö laati säädökset Jugoslavian alueen kansainvälisen sotarikostuomioistuimen (ICTY) perustamisesta noin 8 viikossa.^5,6 Nürnbergin oikeudenkäynnit toimivat prejudikaattina sekä Jugoslavian että Ruandan kansanmurhien oikeudenkäynneissä. Vuonna 2003 ensimmäinen pysyvä kansainvälinen sotarikostuomioistuin, tuttavallisemmin International Criminal Court (ICC) aloitti toimintansa Haagissa. Tuomioistuimessa käsitellään henkilöiden tekemiä sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan ja kansanmurhia.¹⁰ Istuimen toimivalta ei siis koske valtioita, vaan henkilöitä. Voidaankin todeta, että Nürnbergin oikeudenkäynnit olivat kansainvälisen rikosoikeuden alku.

Lopuksi on vielä hyvä mainita, että Nürnbergin oikeudenkäynnissä vastaajat ja tuomarit puhuivat neljää eri kieltä³: englantia, venäjää, saksaa ja ranskaa. Oikeudenkäynnissä otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa välitön kääntäminen, mitä nykypäivänä pidetään jopa itsestään selvänä.