Valtioyön päättyminen ja Aukusti Mäkipeskan johtama talonpoikaissääty

Koronapandemian vuoksi Turun yliopistossa jouduttiin keväällä 2020 muuttamaan äkisti totuttuja suoritustapoja. Opiskelijoille tarjottiin mahdollisuutta saada lisäpisteitä tenttiin oikeushistoriallisella blogikirjoituksella. Tämä innosti ilahduttavan monia opiskelijoita, ja julkaisemme tässä blogissa opiskelijoiden luvalla tekstien parhaimmistoa. Kukin kirjoittaja vastaa itse tekstinsä oikeellisuudesta, kuten tässä blogissa on tapana.

Aukusti Mäkipeska (1812-1887) toimi talonpoikaissäädyn puhemiehenä kolmilla valtiopäivillä: 1863-64, 1867 ja 1872. Kyseinen ajanjakso on kiinnostava ensinnäkin siitä syystä, että valtiollinen elämä Suomessa elpyi ja toteutettiin monia merkittäviä uudistuksia, toiseksi siitä henkilökohtaisesta syystä, että Mäkipeska kuuluu kaukaisiin esivanhempiini kuudennessa sukupolvessa. Tässä blogitekstissä tarkoitukseni on tarkastella lyhykäisesti valtiopäivätoiminnan käynnistymistä valtioyöksi kutsutun ajan jälkeen sekä toiminnan vakiintumista. Sen ohella kommentoin talonpoikaissäädyn tilannetta ja toimintaa tuona aikana.

Kansakunnaksi kansakuntien joukkoon – taustaa

Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1808-1809, Suomen sota, johti Suomen, tai oikeammin tuossa vaiheessa Ruotsin itäisten maakuntien liittämiseen osaksi Venäjän keisarikuntaa. Venäjän keisari Aleksanteri I kutsui maapäivät koolle Porvooseen vuonna 1809 tavoitteenaan ennen muuta Suomen sitouttaminen osaksi keisarikuntaa. Suomen asema autonomisena suuriruhtinaskuntana vahvistettiin, säädyt vannoivat uskollisuudenvalan keisarille ja vanhojen ruotsalaisten perustuslakien sallittiin jäädä Suomessa voimaan – tosin ei täsmennetty, mitä perustuslakeja tällä tarkoitettiin. Yleisesti vahvistui käsitys, että tässä viitattiin Kustaa III:n vahvistamiin vuoden 1772 hallitusmuotoon (1772 HM) ja vuoden 1789 Yhdistys- ja vakuuskirjaan (YVK). Nämä lait tukivat hallitsijaa valistuneena itsevaltiaana; säätyjen suostumus vaadittiin lakien säätämiseen, sotaväenottoihin ja uusien verojen määräämiseen.

Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1812, syntyi Ruovedellä renki Heikki Heikinpojan ja tämän vaimon lapseksi Aukusti Heikinpoika. Väestönkasvu oli 1800-luvulla hyvin voimakasta; maaseudulla ongelmaksi nousi tilattomien määrän lisääntyminen ja köyhyys näiden maata omistamattomien ihmisten piirissä.

Vuoden 1809 jälkeen Suomessa ei toteutettu uudistuksia, jotka lakien mukaan olisivat vaatineet valtiopäivien myötävaikutusta – Suomesta tuli virkamiesvaltio. Alkanutta ajanjaksoa ilman valtiopäivien koollekutsumista alettiin nimittää valtioyöksi.

Vuonna 1842 Akseli toteutti monen tilattoman haaveen ja osti oman maatilan. Myöhemmin hän hankki omistukseensa merkittävämmän Mäkipeskan tilan ottaen käyttöönsä myös tuon sukunimen. Työnteon ja säästäväisyyden mahdollistaman sosiaalisen nousun myötä aktivoitui hän myös kunnalliselämässä.

Valtioyön päättyminen

Aleksanteri II:n noustessa keisariksi vuonna 1855 oli maa tilassa, jossa merkittävien uudistusten toteuttaminen esimerkiksi talouden modernisoimiseksi ei voinut enää odottaa. Uudistukset olivat luonteeltaan sellaisia, että niiden hyväksyminen vaati valtiopäivien siunauksen. Vuonna 1862 kokoontui säätyjen edustajista koottu tammikuun valiokunta, ja varsinaiset säätyvaltiopäivät keisari kutsui koolle vuonna 1863.

Tiedosto:Valtiopäivät 1863.jpg
R.W. Ekman (1865): Aleksanteri II avaamassa vältiopäiviä 1863. Kuva: Wikimedia Commons.

Talonpoikaissäädyssä valtiopäiväedustajien valinta toteutettiin epäsuorasti valitsijamiesten avulla. Eino Jutikkalan mukaan valitsijamiesten vaali toteutettiin käyttäen vaalipiirinä tuomiokuntaa. Valitsijamiesten vaali pidettiin ainakin joissakin paikoissa kihlakunnanoikeudessa, vaikka 1700-luvulla vastaava vaali oli kuulunut pitäjänkokoukselle. Muutoksen taustalla oli valtioyön synnyttämä epätietoisuus valintatavasta; lopulta hovioikeuksien kanta asiassa johti uuteen tulkintaan. Äänioikeutettuja olivat talonpojat ja äänimäärä määräytyi maaomistuksen mukaan.

Kunnallisissa luottamustoimissa tunnetuksi tullut Aukusti Mäkipeska tuli valituksi talonpoikaissäädyssä Ylä-Satakunnan alisen tuomiokunnan edustajaksi vuoden 1863 valtiopäiville.

Eräänlaisena ongelmana säädyssä oli valittujen edustajien kokemattomuus ja yleinen epätietoisuus valtiopäivien toimintatavoista. Voimassa olevaksi katsotut vanhat perustuslait, 1772 HM ja YVK, tukivat itsevaltaisuutta eivätkä antaneet yksityiskohtaisia ohjeita valtiopäivätoiminnan järjestämisestä tai säädyn sisäisestä toiminnasta. Myöskään aiemmilla valtiopäivillä olleita edustajia ei ollut mukana perinnetietoa välittämässä. Näin ollen Jutikkalan mukaan valtiopäivien oli ”ikään kuin aloitettava kehityksensä alusta”.

Talonpoikien keskuudessa eritoten säädyn puhemiehen valinta muodosti ongelman. Edustajat olivat harjaantumattomia ja yleisesti epäiltiin sopivan ja tarpeeksi pätevän henkilön löytymistä. Esille nousi kuitenkin melko tuntematon Aukusti Mäkipeska, joka eräissä aiemmissa yhteyksissä oli esiintynyt edukseen. Hän tuli tunnetuksi hyvänä puhujana, joka kykeni johtamaan säätynsä toimintaa ja pärjäsi myös toimiessaan muiden säätyjen kanssa.

Yleisesti tilanteen selkeyttämiseksi ja uudistusten tekemiseksi valtiopäivät päätyi asettamaan perustuslaki- ja hallintolaitoskomiteat. Keisari myös lupasi säädyille aloiteoikeuden; tämä kuitenkin toteutui vasta myöhemmin, vuonna 1886.

Valtiopäivien 1863-64 merkitys ennen kaikkea symbolisessa mielessä on edelleen huomattava: niiden voidaan katsoa aloittaneen yhtäjaksoisen valtiopäivä- ja myöhemmin eduskuntatyöskentelyn, joka jatkuu edelleen.

Tässä yhteydessä tarkoituksenani on keskittyä nimenomaan valtiosääntöoikeudelliseksi katsottaviin muutoksiin, joilla oli välitöntä merkitystä valtiopäivätoiminnalle. Mainittakoon kuitenkin, että myös monia muita asioita käsiteltiin: esimerkiksi hyväksyttiin uusi asetus kunnallishallinnosta, käsiteltiin tulevan rikoslain pääperiaatteita ja alettiin laajennetusta kauppa- ja elinkeinovapaudesta annetun esityksen käsittely.

Talonpoikaissäädyn valtio­päivä­ryhmää: etu­rivissä vasemmalta Anders Gustaf Westerlund, Lars Pelkonen, Aukusti Mäkipeska, Johan Brusila ja Mikko Heikura, takarivissä Lars Määttä, Mats Holma ja Henrik Punttola. Kuvaaja: N.P. Michaelis. Museoviraston kuvakokoelmat, historian kuvakokoelma.

Valtiopäivätyön jatkuminen

Seuraavan kerran valtiopäivät kutsuttiin koolle vuonna 1867. Aiemmin asetetun komitean työn pohjalta valtiopäiville annettiin ehdotus uudeksi valtiopäiväjärjestykseksi ja vuonna 1869 astui voimaan uusi valtiopäiväjärjestys (1869 VJ). Valtiopäivien tuli nyt kokoontua vähintään viiden vuoden välein ja niiden kannaksi muodostui esitys, jota kannattaisi kolme neljästä säädystä. Perustuslakikysymyksissä ja suostuntaveroja määrättäessä edellytettiin yksimielistä päätöstä. Huomattavaa on, että keisarin aiemmin valtiopäiville lupaama aloiteoikeus ei edelleenkään toteutunut.

Nimenomaan talonpoikaissäädyn aseman kannalta 1869 VJ:ssä oli muutamia merkittäviä kohtia. Valiokunnissa tuli nyt olla yhtä monta edustajaa kustakin säädystä ja valiokunnan puheenjohtajan ei enää tarvinnut olla aatelismies. Talonpoikaissäädyn asema muiden kanssa tasa-arvoisena oli viimeistään nyt kiistämätön tosiasia. Säätyjen puhemiesten nimittäminen oli keisarin tehtävä. Erona muihin säätyihin oli kuitenkin säädyn sihteerin valinta: siinä missä muut säädyt saivat vapaasti valita sihteerinsä, oli talonpokaissäädyn sihteerin nimitys keisarin vastuulla. Jutikkalan mukaan tavoitteena tässä ei ollut vaikuttaa säädyn päätöksentekoon vaan varmistaa, että sihteeri olisi lainoppinut mies ja VJ:n 28 § mukaan ”velvollinen auttamaan puhemiestä neuvoilla ja antamaan säädyn jäsenille tietoja itse kunkin laillisista oikeuksista ja velvollisuuksista”.

Uuden VJ:n myötä äänioikeus nimenomaan talonpoikaissäädyssä laajeni hieman. Varsinaisten talonpoikien lisäksi äänioikeus tuli kaikille vähänkin maata omistaville sekä säilyi kruununtilojen asujilla ja virkatalojen vuokraajilla. Muihin säätyihin kuuluvat maata omistavat eivät kuitenkaan olleet äänioikeutettuja. Huomattavaa on, että talonpoikaissääty ei edelleenkään edustanut koko maaseudun väestöä: sen ulkopuolelle jäivät mm. torpparit, palkolliset ja käsityöläiset. Jutikkalan mukaan vaalikelpoisuudesta ei ollut erillisiä säännöksiä, mutta käytännössä äänioikeus ja vaalikelpoisuus kulkivat käsi kädessä.

”Vaikka erilaiset katsomustavat joskus iskivätkin kiivaasti yhteen, antoivat talonpoikaissäädyn istunnoille leimansa arvokas käytös, hillitty ja kunnioittava suhtautuminen vastustajaan ja se edesvastuuntunto Jumalan ja isänmaan edessä, jota säädyn jäsenet kansakunnan menestystä koskevissa ratkaisuissaan tunsivat.” (Eino Jutikkala, Suomen talonpojan historia 1942)

1869 VJ:n merkitys valtiosääntöoikeudellisessa perinteessä on suuri: sitä voidaan pitää Suomen ensimmäisenä omana perustuslakina. Hyvät edellytykset valtiopäivätoiminnan jatkumiselle ja selkeämmät ohjeet talonpoikaissäädyn toiminnalle olivat nyt olemassa.

Mäkipeska vuonna 1938 julkaistussa postimerkissä. Kuva: Wikimedia Commons.

Mäkipeska toimi säätynsä puhemiehenä vielä vuoden 1872 valtiopäivillä. Hän keräsi toimessaan arvostusta yli säätyrajojen ja jopa itse keisarilta arvokkaan käytöksensä ja hyvien puhelahjojensa ansiosta. Elämän ehtoo oli kuitenkin vaatimaton. Vuonna 1872 hän myi tilansa pojalleen ja muutti Tampereelle harjoittamaan liiketoimia – kuitenkin huonolla menestyksellä ja varallisuutensa menettäen. Tällä ”säätypetoksella” oli seurauksia vielä paljon myöhemminkin: perimätiedon mukaan juuri sen vuoksi Jutikkala jätti hänet vuonna 1942 ilmestyneen Suomen talonpojan historia -teoksen tekstiosuudessa kokonaan mainitsematta.

Johannes Keskinen

Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas Turun yliopistossa.

LÄHTEET

Juntunen, Ritva 2014: Suomessa 150 vuotta säännöllistä valtiopäivätoimintaa. Lakimiesuutiset 1/2014.

Jutikkala, Eino 1942: Suomen talonpojan historia. Werner Söderström Osakeyhtiö.

Letto-Vanamo, Pia (toim.) 1991: Suomen oikeushistorian pääpiirteet. Gaudeamus.

Pihlajamäki, Heikki 2004: Johdatus varhaismoderniin oikeushistoriaan. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja.

Hanski, Jari: Mäkipeska, Aukusti. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 22.5.2020)

Alla armahan lakimme – Valtiopäivät 1863–1864. Verkkonäyttely osoitteessa http://www.eduskunta.fi (viitattu 22.5.2020)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s