Koiviston konklaavi vallanjaon välimaastossa

Koronapandemian vuoksi Turun yliopistossa jouduttiin keväällä 2020 muuttamaan äkisti totuttuja suoritustapoja. Opiskelijoille tarjottiin mahdollisuutta saada lisäpisteitä tenttiin oikeushistoriallisella blogikirjoituksella. Tämä innosti ilahduttavan monia opiskelijoita, ja julkaisemme tässä blogissa opiskelijoiden luvalla tekstien parhaimmistoa. Kukin kirjoittaja vastaa itse tekstinsä oikeellisuudesta, kuten tässä blogissa on tapana.

Montesquieuläinen vallan kolmijako lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan on valistusajalta peräisin oleva demokraattisen yhteiskunnan tapa järjestää toimivalta viranomaisten välillä. Tämä vallanjako on Suomessa eksplisiittisesti ilmaistu perustuslain 3 §:ssä ja jo tätä edeltävästi hallitusmuodon 2 §:ssä. Oikeusvaltion ja vallan kolmijaon keskeisimpiin periaatteisiin kuuluu tuomioistuinten riippumattomuus. Esittelen tässä kirjoituksessa erään lähihistoriamme taloudellis-oikeudellisen tapahtuman esimerkkinä suomalaisen tuomioistuinlaitoksen riippumattomuudesta käydystä keskustelusta.

1990-luvun alussa Suomessa puhkesi syvä lama, jonka pääasiallisia syitä olivat rahamarkkinoiden nopea vapauttaminen 80-luvulla, mikä johti niin yritysten kuin yksityishenkilöiden velkaantumiseen ulkomaisessa valuutassa; niin sanottu vahvan markan politiikka, joka osaltaan johti asunto- ja osakemarkkinoiden hintakuplaan ja vientiteollisuuden kilpailukyvyn heikentymiseen; sekä Neuvostoliiton romahtaminen, joka johti idänkaupan romahtamiseen. Laman seurauksena Suomeen syntyi yritysten konkurssien myötä laaja työttömyys ja lainojen korkotaso nousi samalla kun vakuusarvot laskivat. Vientiteollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi silloinen valuutta markka devalvoitiin, jolloin lainanhoito entisestään vaikeutui. Pankkijärjestelmä ajautui kriisiin, jonka seurauksia olivat muun muassa valtion tuki pankeille, pankkien yritysjärjestelyt ja pankkien ja lainanottajien väliset oikeusriidat.

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui koolle oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen Presidentinlinnaan 6.5.1992 noin kolmekymmentä oikeusoppinutta, joiden joukossa oli korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden ja muidenkin tuomioistuinten tuomareita sekä oikeustieteen kotimaisia tutkijoita. Tätä kokousta on sittemmin kutsuttu Koiviston konklaaviksi. Mikä oli kokouksen tarkoitus? Kriittiset kommentoijat ovat pitäneet selvänä, että tilaisuudessa Koivisto pyrki vaikuttamaan tuomareihin siten, että tuomioistuinten ratkaisukäytäntö pankkien ja velallisten välillä muuttuisi pankkeja suosivaksi. Korkein oikeus oli kuukautta aiemmin antanut tuomion (KKO:1992:50), jonka mukaan pankilla ei ollut oikeutta yksipuolisella ilmoituksella nostaa lainan korkoa. Korkein oikeus katsoi koron noston perustuvan epäselvään korkoehtoon ja siten ehtoa oli tulkittava laatijansa vahingoksi. Vaikka tässä tapauksessa oli kyse suhteellisen pienestä asiasta, yksityishenkilöiden asuntolainan koron nostamisesta 1,0 prosenttiyksiköllä (mainittakoon tässä, että lainan alkuperäinen vuosikorko oli 10,5 %), oli asialla ratkaisun ennakkopäätösluonteen ja vireillä olevien juttujen suuren lukumäärän vuoksi yleisempää merkitystä.

Erään blogikirjoituksen mukaan kuvassa on Koiviston konklaavin muistio. Dokumentin aitoutta voi kuitenkin epäillä sillä muistio on salattu eikä sitä Yleisradion mukaan myöskään saa kuvata. https://www.jocka.fi/?tag=koiviston-konklaavi

Yleisradio on käsitellyt konklaavin kokousta kahdessa 9.9.2013 julkaistussa nettiartikkelissaan. Yleisradio on päässyt katsomaan kokouksesta laadittua salattua muistiota. Jutun mukaan kokouksessa aiheina olivat “tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus” sekä “tuomioistuinten toiminnan arviointi ja arvostelu”. YLE:n jutussa esitetään sitaatteja Koiviston puheenvuoroista sekä myös KKO:n silloisen presidentin Olavi Heinosen puheenvuorosta. Puheenvuoroista saa sen käsityksen, että Koivisto, entinen pankinjohtaja, oli huolissaan Suomen pankkijärjestelmän kestävyydestä ja kritisoi mainittua KKO:n päätöstä. Koivisto toi kritiikissään esiin sen, ettei KKO hänen mielestään ollut tulkinnut oikein lainsäätäjän tarkoitusta; tapauksessa ei lainasopimusta olisi pitänyt tulkita yleisten sopimusoikeudellisten tulkintaperiaatteiden pohjalta lainanottajaa ymmärtävästi, vaan pitää lähtökohtana sitä, että pankkilakien tarkoituksena on suojata pankkilaitosta pankinjohtajien kevytmieliseltä lainanannolta. Presidentti Heinonen puolestaan tuki ratkaisun perusteita.

Toisessa YLE:n samana päivänä julkaistussa jutussa on haastateltu joitakin kokoukseen osallistuneita henkilöitä. Sekä Heinonen että useat oikeustieteen professorit sekä KHO:n tuomari Sippola kieltävät kokeneensa Koiviston puheenvuoroja painostusyrityksenä. Tilaisuuteen osallistunut oikeushistorian professori Ylikangas on kuitenkin todennut tilaisuuden tarkoituksena olleen “tasavallan presidentin ja – mikäli mahdollista – mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa”. YLE:n jutussa hän kuitenkin toteaa lausuman olleen “jälkijättöinen”.

Vuonna 2017 menehtynyt Mauno Koivisto ei itse koskaan kommentoinut pyrkimyksiään konklaavissa. Ennen ensimmäistä presidenttikauttaan hän toimi paitsi Urho Kekkosen sijaisena ja pääministerinä, pitkään Suomen Pankin pääjohtajana ja jo tätä ennen Helsingin Työväen Säästöpankin johtajana. Koivisto oli 1.5.1992 lukien nimittänyt KKO:n jäseneksi Mikko Tulokkaan, joka oli muun muassa toiminut Kansallis-Osake-Pankin asianajajana pankkikriisiin liittyvissä jutuissa. Vaikka Koivisto itse konklaavin muistion mukaan kielsi vaikuttavansa KKO:n jäsenten nimityksiin ja pitävänsä vallan kolmijako-oppia tärkeänä, oli Koiviston katsottu jo 1980-luvulla antaneen lausuntoja, joita oli tulkittu siten, että hän pyrkisi vaikuttamaan syyttäjälaitoksen toimintaan talousrikosten syytekynnyksen nostamiseksi.

Varsinaista savuavaa asetta Koiviston vaikuttamisesta korkeimpien oikeuksien tuomioihin ei siis ole kirjallisten dokumenttien tai läsnä olleiden kertomuksista löydettävissä. Pehmeää vaikuttamista on silti voinut tapahtua, eihän kaikkea epävirallista keskustelua kirjata muistioihin, varsinkin kun Koivisto oli tunnettu “fundeeraamisestaan” eli enemmän tai vähemmän monitulkintaisesta ilmaisustaan. Toisaalta Koivisto halusi rajoittaa presidentin silloisia laajoja valtaoikeuksia ja ylipäänsä vahvistaa parlamentarismia. Se, vaikuttiko oikeuspoliittinen keskustelutilaisuus Korkeimman oikeuden tuomiolinjaan lienee epäselvää; joidenkin talouslamasta laadittujen kirjojen mukaan näin todella oli, mutta tietääkseni varsinaista oikeustieteellistä tutkimusta asiasta ei ole tehty.

Koiviston konklaavi on herättänyt voimakkaita tunteita aikalaisten keskuudessa; 1990-luvun lamasta ja konklaavista sen osana on kirjoitettu useita kirjoja ja internetistä löytyy lukuisia verkkosivuja, blogeja, videoita ja muita julkaisuja, joissa asioita on käsitelty dramaattisinkin sanakääntein. Tämä on ymmärrettävää: lama koski lukuisaa joukkoa suomalaisia syvällisellä tavalla, kun tavalliset ihmiset ajautuivat isojen korkojen takia ylivelkaantumiseen, asuntojen pakkohuutokauppoihin, yritystensä konkurssimenettelyihin ja luottohäiriömerkintöihin. Lama johti myös itsemurhiin ja mielenterveysongelmiin. Tässä tilanteessa valtion tahto pelastaa pankkilaitos yksilöiden sijaan, ja varsinkin sikäli jos siihen myötävaikutettiin vielä poliittisella suhmuroinnilla, aiheutti ymmärrettävästi syvää katkeruutta.

Kriisiaikoina, kun paine nopeisiin ja voimakkaisiin toimenpiteisiin on kova, sisältyy aina uhka oikeusvaltioperiaatteista tinkimisestä ja toimeenpanovallan oikaisevan juridisia mutkia saadakseen nopeita toimia aikaiseksi. Nyt vuonna 2020 suomalainen yhteiskunta on jälleen kriisitilanteessa. Mahdollisuus poliittisen ja virkakunnan kriittiseen tarkasteluun ja julkiseen keskusteluun on kuitenkin menneitä aikoja parempi: internetin ja sosiaalisen median vallankäyttäjiin kohdistama pakotettu avoimuus saattaakin olla tärkeimpiä demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta vahvistavia mekanismeja, joita vielä viime vuosituhannella ei ollut. Koiviston konklaavin tapahtumistakin meillä voisi olla selkeämpi käsitys, jos asianosaiset olisivat livetwiitanneet illan tapahtumista.  

Ari Hietanen

Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas Turun yliopistossa.

LÄHTEET

Haapanen, Mikko, ”Koiviston konklaavin” osallistujat muistelevat: näin presidentti fundeerasi. Yle Uutiset 2013. https://yle.fi/uutiset/3-6821533 (Luettu 13.5.2020)

Haapanen, Mikko – Hantula, Hanna, Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa. Yle Uutiset 2013. https://yle.fi/uutiset/3-6807049 (Luettu 13.5.2020)

Konttinen, Seppo, Salainen pankkituki. Kuinka velallista kyykytettiin. Kustannusosakeyhtiö Tammi 2008.

Pietilä, Antti-Pekka, Pankkikriisin peitellyt paperit. Art House Oy 2008.

Virolainen, Jyrki, 770. Koiviston konklaavi – irvokas näytelmä oikeusvaltiossa. 2013. http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2013/09/770-koiviston-konklaavi-1992-irvokas.html (Luettu 13.5.2020)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s