Kun kunnian kukko ei laulanut: munan munineen kukon teloittaminen Baselissa vuonna 1474 ja eläinoikeudenkäyntien lähdeongelmat

Pääsiäiskortti vuodelta 1905,HKM 2018, Helsingin kaupunginmuseo, Finna.

Sain tällä viikolla pääsiäisen kynnyksellä sähköpostia Aalto-yliopistossa opiskelevalta Nina Forsmanilta. Hän on tekemässä dokumenttielokuvaa munivista kukoista ja pyysi apuani erään keskiaikaisen oikeusjutun kanssa. Nimittäin vuonna 1474 Baselin kaupunkilaiset saivat ihmetelläkseen harvinaisen, suorastaan luonnonvastaisen tapauksen. Paikallinen kukko (tai kukko-oletettu) oli muninut munan, ja se olisi sitten viety oikeuteen syyttäjän toimesta ja tuomittu oikeudessa kuolemaan puolustusasianajajan argumenteista huolimatta.

Nina Forsmanin yhteydenotto oli herättänyt tutkijan uteliaisuuteni, ja aloin selvittää tapausta. Eläinten vahingontekoja ei käsitelty keskiajan Euroopassa systemaattisesti rikoksina, eivätkä eläinoikeudenkäynnit missään vaiheessa olleet tavanomaisia. Esimerkiksi keskiajan ruotsalaisten lakien mukaan eläimen omistaja oli vastuussa sen tekemistä vahingoista ja maksoi sakot esimerkiksi koiran puremista. ”Sieluttomalla eläimellä” ei katsottu olevan itsenäistä oikeudellista toimijuutta. Vaikka olenkin käyttänyt paljon tuomiokirjoja lähteenäni, en tästä syystä tiedä yhtään tapausta keski- tai varhaisen uuden ajan Ruotsista, joissa eläin olisi haastettu oikeuteen saatikka tuomittu. Vaikka eläimeen sekaantumistapauksissa eläimet teloitettiin ihmisen kanssa, ne eivät olleet syytettyinä kanssarikollisina.[1]

Keskiajan länsieurooppalaisista eläinoikeudenkäynneistä on kirjoitettu jonkin verran, mutta kirjallisuus saattaa olla melko vanhaa ja epäsystemaattista. Eläinten oikeussubjektiutta käsiteltiin niissä pitkälti kuriositeettina, ja teosten lähdepohja saattaa olla epämääräinen. Niin oli tämänkin baselilaisen kukon tapauksessa.

Possun teloitus, kuvitusta Edward Payson Evansin klassikkoteoksesta The Criminal Prosecution and Capital Punishment of Animals (1906), Wikimedia Commons.

Varmuudella tiedetyissäkin eurooppalaisissa eläinoikeudenkäynneissä myyttien taakse pureutuminen eri kirjallisuus- ja lähdekerrostumia seuraamalla mahdollisiin alkuperäislähteisiin asti saattaa olla haastavaa. Siksi Nina Forsman päätyi konsultoimaan minua. Tässäkin vuoden 1474 jutussa asian ytimeen pääseminen muistuttaa venäläisten puisten maatuskanukkien avaamista tai sipulin kuorimista kerros kerroksella. 1900-luvun alun kirjallisuudessa viitattiin 1800-alun kirjallisuuteen ja sieltä vuorostaan 1700-luvun kirjallisuuteen. Suureksi onneksi vanhemman kirjallisuuden digitalisointi Euroopassa on edennyt niin hyvin, että näihin eksoottisiin kirjoihin pääsee tutustumaan suhteellisen helposti internetin kautta.

Useat kirjoittajat, kuten 1800-luvun alussa kirjoittanut herra Hentzy,[2] pohjasivat tietonsa suoraan tai välillisesti kuitenkin Johann Grossin vuonna 1624 painettuun historiateokseen Kurtze Baßler Chronick. Se puolestaan vaikuttaa nojanneen 1530-luvun kronikkatietoon. Grossin mukaan Baselissa oli 1474 tavattu kukko, joka oli muninut munan. Sen sisältä puolestaan paljastui mato (Wurm).[3] Grossin tekstissä mato yhdistettiin oppineen dominikaaniveli Vincentius Beauvais’laisen (n. 1190-1264) Speculum naturale –hakuteoksen perusteella basiliskiin. Tarunomaista basiliskiä pidettiin vaarallisena hirviönä, joka tappoi katseellaan. Vincentius oli näet kirjoittanut kukon vanhoilla päivillään munivan munan, josta kuoriutui basiliski (Gallus in etate decrepita facit ouum ex se vnde basiliscus procreat), joka oli puoliksi käärme, puoliksi kukko.[4] Tämä johtui siitä, että kukonmunaa hautoi tunkiolla (tai lannassa) tarhakäärme (Coluber). Joka tapauksessa pyövelin avatessa kukon sisältä löytyi kolme munaa, ja kukko munineen poltettiin torstaina elokuun alussa 1474 Kohlenbergillä Baselissa.[5]

Flaamilaisen Marcus Gheeraerts vanhemman (n. 1520–n. 1590) tulkinta basiliskista ja kärpästä, jonka haju oli basiliskin ainoa heikkous, Wikimedia Commons.

Erityisen kiinnostavan basiliskiteoriasta tekee se, että basiliski oli keskiajalla kehittynyt Baselin kaupungin (Lat. Basilia) tunnukseksi. Sitä käytettiin usein koristeena, se lyötiin rahoihin sekä se toimi heraldisesti kaupungin kilvenkannattajana vuodesta 1448 lähtien.[6]    

Lähempänä nykypäivää emme enää usko basiliskeihin, ja siksi etsimme selitystä tapahtumille muualta. Vuonna 1808 Hentzy arveli kukon olleen hermafrodiitti.[7] Nykytiede on kuitenkin todennut, että kanojen anatomian vuoksi spontaani sukupuolenvaihdos voi olla mahdollinen, ja kana saattaa alkaa fyysisesti kehittyä kukoksi munasarjan vahingoituttua ja estrogeenitason laskettua siksi selvästi. Tämä on tavallisempi vaihtoehto: kukon sukupuolenvaihdos kanaksi on näet erittäin harvinaista.[8] Meidän kukko-oletettumme oli ilmeisesti kuitenkin tällainen harvinainen sukupuolenvaihtaja.

Mutta pääsemmekö vielä 1530-lukua lähemmäksi vuonna 1474 teloitetun munineen kukon tarinaa? Ilmeisesti alkuperäisin, mahdollisen silminnäkijän kuvaus, eli pienin löytämämme maatuskanukke, on säilynyt Johannes Knebelin[9] (n. 1415-1483) päiväkirjasta vuodelta 1474. Knebel oli eri yliopistoissa opiskellut ja maisterintutkinnon suorittanut sivistynyt pappismies, jolla oli useita virkoja esimerkiksi Baselin katedraalin kappalaisena sekä yliopiston notaarina. Virkojensa kautta hän ystävystyi myös Baselin kaupunginkirjuri Nikolaus Rüschin kanssa ja sitäkin kautta hän oli hyvin perillä kaupungin tapahtumista.   

Johannes Knebelin raportti tapahtumasta (seitsemän painoriviä) on melko lyhytsanainen verrattuna eräiden myöhempien kirjoittajien värikkäisiin kuvauksiin. Otsikolla ”Kukosta joka muni” kynäillyt Knebel ajoitti tapahtuneen Baselin kaupunkiin torstaihin 4. elokuuta 1474. 11-vuotias kukko muni pitkänomaisen munan. Kukko munineen vietiin kaupungin pyövelille, joka leikkasi kukon pään irti ja avasi ruumiin löytäen sen sisältä kaksi muuta munaa. Kaikki poltettiin pyövelin talon luona Kohlenbergillä (in monte Carbonum) monien miesten ja naisten läsnä ollessa.[10]

Vanerinen pääsiäiskoriste 1930-luvulta, Helsingin kaupunginmuseo, Finna.

Mitä lähemmäksi alkuperäislähdettä tulemme, sitä lakonisemmaksi selostus käy. Mistään suoranaisesta eläinoikeudenkäynnistä ei ole Johannes Knebelin kuvauksessa kyse. Kukko oli iäkäs, mutta Knebel ei maininnut basiliskia tai matoa. Sen sijaan munittu muna oli pitkänomainen. Olisiko matotarina kehittynyt tästä vai onkohan tarina alkanut Baselissa, basiliskin kaupungissa, elää omaa elämäänsä? Ellei kaupungin raadin pöytäkirjoista tai muista alkuperäislähteistä tarkempia kuvauksia löydy, emme pääse tämän lähemmäksi munan munineen kukon tarinaa. Vaikka kunnian kukko ei tarinamme kukko-oletetulle loppujen lopuksi laulanut, ainakin se pääsi historiankirjoihin ja tiedot sen eriskummallisesta kohtalosta ovat säilyneet meidän päiviimme asti.     

Kirjoittaja haluaa esittää kiitoksensa Nina Forsmanille inspiroivasta yhteydenotosta ja yhteistyöstä.

Mia Korpiola

Oikeushistorian professori, Turun yliopisto


[1] Esim. Mia Korpiola, “Animal Passions: Bestiality and the Law in Medieval and Reformation Sweden,” Honos alit artes. Studi per il settantesimo compleanno di Mario Ascheri, 3, toim. Paola Maffei ja Gian Maria Varanini. Firenze: Firenze University Press, 2014, 223-233.

[2] Mr. Hentzy, Promenade pittoresque dans l’évêché de Bâle aux bords de la Birs, de la Sorne, et de la Suze, [etc.], 1, G. Bakhuysen: Haag, 1808, 21. https://books.google.fi/books?id=VWK4R4qLnrUC&pg=PA158&lpg=PA158&dq=Promenades+pittoresques+dans+l%E2%80%99%C3%A9v%C3%AAch%C3%A9+de+B%C3%A2le&source=bl&ots=H4w7Y7pngm&sig=ACfU3U0XNwLWjG-2xKJWsjNyvZcodFHtlg&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwj2_JfMtI73AhULuosKHemxDEYQ6AF6BAgKEAM#v=onepage&q=coq&f=false (kaikki internet-lähteiden viittauspäivä on 15.4.2022).

[3] Johann Gross, Kurtze Baßler Chronick: Oder, Summarischer Begrieff aller denckwürdigen Sachen vnd Händeln, so sich von vierzehenhundert Jahren biß auff das M.DC.XXIV. Jahr, [etc.]. Basel: Johann Jacob Genath, 1624, 120. https://www.digitale-sammlungen.de/de/view/bsb11097743?page=140 .

[4] Vincentius Bellovacensis, Speculum naturale Vincentii, Venetsia: Hermann Liechtenstein, 1494, kirja 16, luku (c.) 77, ei sivunumerointia.

[5] Gross, Kurtze Baßler Chronick, 120.

[6] https://en.wikipedia.org/wiki/Basel .

[7] Hentzy, Promenade pittoresque, 21.

[8] http://www.urbanchickenpodcast.com/ucp-episode-018/ .

[9] Knebelistä esimerkiksi Deutsche Biographien ensyklopedia-artikkeli: https://www.deutsche-biographie.de/pnd101865619.html .

[10] Basler Chroniken, 2 [Hans Knebels, des Kaplans am Münster zu Basel, Tagebuch. Sept. 1473 – Juni 1476], toim. Wilhelm Vischer ja Heinrich Boos. Basel: Historische und antiquarische Gesellschaft in Basel, 1880, 102. https://archive.org/details/bub_gb_00AOAAAAQAAJ/page/101/mode/2up?q=gallus .

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s